2. tammikuuta 2014

Vuosi vaihtui vatsat täynnä


Olimme kutsuneet muutaman ystävän sekä veljeni meille juhlimaan vuoden vaihtumista. Pyysimme heitä tulemaan tyhjin vatsoin ja lupasimme tarjota heille ruoat aina alkuruoista jälkiruokiin ja sanoimme syövämme pitkän kaavan mukaan. Olisi kuulemma pitänyt kuitenkin varoittaa paremmin ruoan määrästä, että olisivat voineet ottaa mukaansa löysemmät housut - täytyykin ensi kerralla muistaa tämä, heh heh. En tosiaan tullut ajatelleeksi, että ystävämme eivät ehkä olleet käsittäneet pitkän kaavan mukaan syömistä ihan samassa mittakaavassa kuin mitä tarkoitin. Italiassa, jos syödään pitkän kaavan mukaan, se tarkoittaa että ensin syödään alkupalat, jonka jälkeen on vuorossa yleensä jokin hiilihydraattipitoinen ruoka, kuten esim. pasta tai risotto. Tämän jälkeen syödään varsinainen pääruoka, joka yleensä on proteiinipitoinen ja sisältää lihaa, kanaa tai kalaa. Viimeisenä nautitaan jälkiruoka. Yksi ystävistäni naurahtikin, että vaikka hän tietääkin omasta kokemuksesta, mitä pitkän kaavan mukaan syöminen Italiassa tarkoittaa, ei hän silti ollut ymmärtänyt että meilläkin tosiaan on tarjolla yhtä monta ruokalajia. Sanoin kyllä vieraille monet kerrat, että ei tarvitse syödä jos ei jaksa tai maistu, mutta lautaset tyhjenivät kuin itsestään.

Vesilasit vielä kattamatta...

Vaikka pyysimme tuomaan vain itsensä, saimme tuomisiksi mm. kuohuviiniä ja ruusuja. Kuohuviinin laitoin heti kylmään, olin ajatellut että nauttisimme sen yhdessä saman illan aikana, mutta niin se ilta vain hujahti ja kyseinen viini jäikin juomatta. Ehkä ensi kerralla sitten, täytyy silloin juoda yhdessä tuo viini ja sanoa vieraille että ottavat verkkarit matkaan.

J.C. Le Roux La Fleurette kuohuviini & ruusut

Tupakeittiön Uudenvuoden Menú

Antipasti
Alkuuokana tarjosimme vieraillemme gluteenittomat mini-paprika-fetapiiraat, rucolaa, ilmakuivattua poroa sekä minimozzarellaa, miniluumutomaatteja ja proschiutto crudo'a (suom. ilmakuivattu kinkku) cocktailtikussa.

Primo piatto
Ensimmäisenä ruokana tarjolla oli spaghetti & pomodori freschi eli spaghettia ja tuoretomaateista tehty kastike, joka oli nimensä mukaisesti tehty tuoreista tomaateista, mutta sisälsi niiden lisäksi mm. oliiviöljyä, punasipulia, hieman pekonia, pikkuisen valkospulia, suolaa sekä itse tehtyä chiliöljyä terävyyttä antamaan. Muut saivat lautaselleen Barillan spaghettia, itse söin taas Le Veneziane'n gluteenitonta pastaa.

Secondo piatto
Pääruokana tarjolla oli uunilohta, maustettuna oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Lohi tarjoiltiin pitkään uunissa haudutettujen peruna- ja sipulilohkojen kanssa, jotka oli maustettu oliiviöljyllä, timjamilla, rosmariinilla, suolalla ja pippurilla. Lisäksi lautasella oli vihersalaatti, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan saanut mausteekseen oliiviöljyä ja ripauksen suolaa. Tarjolla oli myös lime- & sirtuunalohkoja sekä valmiit kaupan maustetut fraichet; valkospuli-yrtti sekä paprika-chili, joita sai halutessaan lisätä itse lautaselleen.


Dessert
Jälkiruokana oli kuohuvuviinilasiin tehty valkosuklaajuustokakku mango-passionkiilteellä sekä Lindt Creation Dessert -konvehteja, jotka olivat tuttuja vieraillemme mm. crème brûlé konvehdeistaan.

Ohjeesta riittää 8:lle

Pohja:
100 g Digestive -keksejä
25 g voita
 
Valkosuklaamousse:
5 dl Flora Kuohua
500 g Mascarponea
200 g valkosuklaata
2 rkl sokeria
4 tl vaniljasokeria

Kiille:
1 dl vettä
2 prk mango-Pilttiä
2 passionhedelmää
3 liivatelehteä

Murskaa keksit hyvin ja sulata voi, sekoita keskenään hyvin. Jaa kahdeksaan kuohuviinilasiin. Laita jääkaappiin täytteentekoajaksi.

Sulata suklaa. Vatkaa Flora Kuohu. Sekoita suklaasukla & mascarpone keskenään ja sekoita suklaa-mascarponeseos Flora Kuohun kanssa yhteen. Lisää sokeri ja vaniljasokeri, sekoita. Pistä massa pursotinpussiin ja pursota jokaiseen lasiin saman verran moussea. Laita jääkaappiin tunniksi.

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Mittaa kattilaan muut aineet ja kuumenna kiehuvaksi, älä kuitenkaan keitä. Purista liivatteista vesi pois ja laita ne kattilaan muiden aineiden kanssa, anna sulaa ja sekoita. Kuumenna tarvittaessa vielä hieman seosta, jotta liivatteet varmasti sulavat. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi, sekoittele tarvittaessa välillä. Kaada kiille kuohuviinilaseihin ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.

Bevande
Ruokajuomana oli tarjolla lime- ja sitruunalohkoin maustettua hanavettä, hyvän vastaanoton saanut kuiva kosovolainen Bodrumi i Vjetër valkoviini vuosikertaa 2006, puolimakea J.P. Chenet Medium Sweet valkoviini vuosikertaa 2012, sekä muutamaa erilaista limpparia.

Olemme kyllä varsinaisia bloggaajia Väritehtaan Suvin kanssa, kun jäi ruokakuvat miltei kokonaan ottamatta. Itse mietin kyllä tarjoilun lomassa, että sitten kun olen kasannut oman lautasen... Mutta aina kun olin lautasen tyhjentänyt, totesin että ei voi olla totta! Mutta ehkä seura oli niin hyvää, että unohtuvait sivuseikat. Vitsit sikseen, oli todella ihanaa istua pitkän kaavan mukaan pöydässä, höpötellen kaikennäköistä.

Ennen jälkiruokaa pidimme kuitenkin taukoa syömisestä. Tauon olisi muuten voinut pitää jo pasta- ja kalaruoan välissä, mutta olin laittanut lohen uuniin jo samaan aikaan, kun tarjoilin pastalautasia, eikä sitä viitsinyt turhaan jäähdyttää. Muutamaa minuuttia ennen puolta yötä menimme ulos odottamaan vuoden vaihtumista ja ihailemaan ilotulituksia ja hieman puolen yön jälkeen tulimme takaisin sisään valamaan uudenvuoden tinaa. Iltaan kuului mm. Aliaksen pelaamista ja uudenvuoden tinan valamista sekä valettujen tinojen tulkintaa; kuka sai paljon rahaa ja kuka onnea ja kenen elämässä tapahtuu yhtäkkisiä muutoksia. Saas nähdä, menivätkö tulkinnat nappiin.

Ihanaa alkanutta vuotta ja kaikkea hyvää vuodelle 2014!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ne piristävät kummasti.
- Isabel